Keskiajan musiikki (n. 400-1400)

Nuotinkirjoitus keksittiin

  • Ennen keskiaikaa musiikkia ei monestikaan osattu kirjoittaa ylös. Antiikin musiikista tiedetään lähinnä soittimia, vaikka joitakin nuottikatkelmia onkin löytynyt.

  • 800-luvulla nuotinkirjoitus alkoi kehittyä. Samalla musiikin teoria kehittyi ja kappaleista voitiin tehdä entistä monimutkaisempia.

  • Nuottikirjoitus vakiintui nykyiseen muotoon 1600-luvulla

Kirkkomusiikki

  • Keskiajalta on säilynyt nuotteina lähinnä vain kirkkomusiikkia

  • Gregoriaaninen laulu kehittyi 600-700 -luvulla

  • Laulukielenä aluksi yleensä latina

  • Keskiajan edetessä moniäänisyys lisääntyi

  • Harmoniat yleensä kvinttejä ja oktaaveja. Nykyajalle ominaista terssiä pidettiin riitasointuna.

        • Sama suomeksi: keskiajan ihmisen korvaan nykypoppi kuulostaisi luultavasti hirveältä!

Invitatorium: Deum Verum

Etienne de Liege

(850 – 920)

Maallinen musiikki

  • Trubaduurit esittivät musiikkia yksin lähinnä Ranskassa oksitaanin kielellä

      • Nykyään trubaduuriksi voidaan sanoa myös muita yksin kierteleviä muusikkoja

  • Minstreliksi kutsuttiin kiertävää tai hovissa soittavaa muusikkoa

    • Laulut opittiin korvakuulolta, nuotteja ei käytetty

    • Laulut olivat usein kansankielisiä

Keskiajan soittimia

Soittimet ovat kuin Pokémoneja: monelle soittimelle löytyy esimuoto, josta nykyisenlainen soitin on kehittynyt. Viellestä on tullut aikojen saatossa viulu, ja luutusta kitara.


Minkä tutun soittimen isoisä mahtaa olla psalttari?

Vastaus:

Piano

Vielle

Trumpetti (koneistoa ei oltu vielä keksitty)

Psalttari

Urut (myöhäiskeskiajalla)

Säkkipilli

Huilut

Erilaiset rummut

Tamburiini

Munniharppu

Munniharppu

Keskiaikainen luuttu

Mitä soittimia kuulet?

Keskiajan musiikki ja nykyaika kohtaavat

Scarborough Fair

Trad. ehkä keskiajalta

(ensimmäinen nuotti 1670)

Greensleeves

Trad. keskiajalta

(ensimmäinen nuotti 1580)

Keskiaikaiseen tyyliin sovitettuja nykykappaleita

Sumer is icumen in

(Summer is acoming in)

Kaanon vuodelta 1260